Jokainen meistä tarvitsee sankarin, jonkinlaisen roolimallin, jota matkia ja katsoa kaikista korkeimmalle. Pojille nämä sankarit ovat yleensä luokkaa Batman, Superman etc. Oma isäkin on useasti nostettu lähes supersankarin tasolle. Tyttöjen idoleita taasen olivat Barbiet, äidit ja sivistyneet prinsessat, joita pyrittiin matkimaan jokaisessa asiassa. Haluttiin kulkea isoissa mekoissa ja hörppiä teetä pikkurilli ojossa pienistä teekupeista. Vaikka Barbiet olivatkin idoleitani, olin silti aina poikien mukana, kun he vetivät pöytäliinat harteilleen, sukkahousut jalkoihinsa ja juoksivat ympäri pihaa Batmanin tunnaria huutaen.

Tänään olen siis pohtinut sankareita. Väistämättä yritin keksiä oma idoliani, ehdottoman ihailun kohdettani. Ensimmäisenä mieleeni tuli Äiti. Hän on kokenut liikaakin vaikeita aikoja ja samalla kasvattanut minusta ja veljestäni kelpo kansalaiset. Hän on jaksanut aina asettaa meidän ongelmat omiensa edelle, vaikka hänen tilanteensa olisi ollut mikä. Ihailen hänen suunnatonta suoritumiskykyään ja -haluaan, koska itseltäni puuttu ainakin jälkimmäinen. Kuitenkin eteenpäin ajatellessani huomasin löytäväni hänestä enemmän asioita joita en äidissäni ihaile. Ne valtasivat mieleni, enkä enää löytänyt yhtään ihailtavaa asiaa äidistäni. Oli siis mietittävä uusi sankari.

Seuraavaksi idolikseni valitsin siskoni. Olemme melkein samanikäisiä ja meitä yhdistää enemmän kuin yksi asia, enkä osaisi kuvitella elämääni ilman häntä. Hän on ikipositiivinen ja jaksaa piristää oli tilanne mikä hyvänsä. Hänen kanssaan ei koskaan ajaudu ikäviin tai ahdistaviin keskusteluihin, koska hän ymmärtää mistä aiheista en halua puhua ja välttää niitä. En aina ymmärrä kuinka hän jaksaa paahtaa eteenpäin, vaikka elämä potkisi kovaakin arkaan paikkaan. Kyllä, häntä ihailen, ihailen suunnattomasti, mutta en silti miellä häntä idolikseni. Mielestäni idolin on oltava vanhempi, isompi ja viisampi. Auktoriteetiltaan isompi.

Loppuen lopuksi päädyin lämpimään ja huolehtivaan veljeeni, ainoaan henkilöön johon luotan 100 prosenttisesti. Jos uskaltaisin ikinä sanoa kenellekään 'Minä rakastan sinua', haluaisin sanoa sen juuri hänelle. Hän on aina paikalla kun häntä tarvitsen, eikä minun tarvitse koskaan miettiä, voinko pyytää häneltä apua. Hänen elämänsä on sellaista, mitä itselleni toivoisin. Ja vaikka kuinka mietin, en keksi hänestä yhtään piirrettä, jota en ihalisi.

Joten hän on sankarini, ikioma idolini, jota haluan matkia ja ihailla eniten. Ja niin kauan kun hän pitää minusta ja arvostaa minua, en tarvitse ketään muuta.