Ihana viikonloppu kavereiden kanssa ohi ja mielialani on taivaissa. Tähän voi tietysti vaikuttaa myös kauniit sanat oikealta ihmiseltä (kyllä arvasit oikein, tarkoitan jälleen kerran H:ta). Mutta takaisin loistavaan viikonloppuuni.

Perjantaina aloitin aamuni parilla voimakkaalla sähköiskulla, laittaessani huoneeni pistorasioita takaisin paikoilleen (vasta sen toisen jälkeen tajusin katkaista pääkytkimestä koko talon sähköt). Nyt on sekin tunne koettu, en tosin suosittele kenellekään. Sen jälkeen alkoikin kauhea rumba kun huomasin, omaan tapaani, olevani aikataulusta jäljessä. Hirveällä kiirellä pakkasin tavarani ja suuntasin juna-asemalle päämääränäni Helsinki. Oli ihana istua junassa siskon kanssa ja pälättää kaikki kuluneen kesän asiat halki. Harmittaa ettemme näe useammin.

Helsingissä seuraamme liittyi Roosa, jonka luokse olin sopinut meneväni viikonlopuksi. En ollut pitkään aikaan nähnyt häntäkää, joten aika kului kuin siivillä, mahdollisimman nopeasti puhuen, että varmasti kaikki asiat tulee sanottua. Olen tosi sosiaalinen, ja rakastan puhua ihmisille, oli ne keitä tahansa. Siskolla ja Roosalla taisi mennä hieman hermokin siihen, koska halusin jutella jokaisen kanssa, joka vain uskaltautui puhumaan meille. Olin tosi ylpeä itsestäni, koska koko perjantain aikana en kerennyt ikävöimään H:ta juuri ollenkaan. Kyllähän puheissa se vilahti vähän väliä, mutta se musertava ikävä pysyi poissa. Lauantai olikin vähän eriasia. Anyway, perjantaina istuttiin iltaa Helsingissä (ulkona kylläkin, koska hrrmph, olin ainoa alaikäinen). Nautittiin ihmisistä ja naurettiin niille hassuille yöolennoille, jotka olivat hiipineet koloistaan. Yksi asia oli, josta en ole niin ylpeä, nimittäin sorruin taas kerran polttamaan. Tein uutena vuotena lupauksen, etten polttaisi yhtään tupakkaa selvinpäin ennen 18 vuotis synttäreitäni ja nyt huomaan taskussani melkein täyden tupakka-askin. En kai koskaan kykene lopettamaan. 

Lauantaina heräsin hirvittävän yskään. Viime viikkoinen flunssani iski taas. Kirosin mielessäni kaikki maailman kakarat, koska olin edellisen viikon hoitamassa lapsia, ja ne luultavasti tartutti tämän muhun. Löhöttiin aamupäivä bokserit jalassa telkkaria katellen, eikä liikuttu lähikauppaa kauemmas. Nautin sellaisesta suunnattomasti, hieman laiska kun olen. Kuitenkin meitä himotti hirveästi lähteä keskustaan, ostoksille ja loppuillasta hieman juhlimaan.

Iltamme alkoi ihan hyvissä merkeissä, juotavaa oli ja tupakkaakin, olimme Helsingissä ja mikä parasta, olemme nuoria. En tiedä missää vaiheessa tunnelma alkoi kuitenkin laskea. Omani laski riita N:n kanssa, joka jaksaa aina tapella kanssani. Toinen oli tietysti se musertava kaipuu, kun H:sta ei juuri kuulunut mitään. Voin sanoa että rakkaus on vaikeaa. Tuntuu, että vaikka kuinka aika kuluu, eikä toista näe, ikävä kasvaa vain. Eikös sen pitäisi mennä toisin päin ? Poissa silmistä, poissa mielestä, eikö niin ? Harmi vain että, kuten siskoni totesi, se ei toimi niin. Poissa silmistä, enemmän mielessä, se olisi parempi.

Tänään en noussut Roosan sohvalta ollenkaan, olin tukossa enkä jaksanut edes vessassa käydä. Kesäflunssa on se pahin, se kun ei lähde kulumallakaan. Edelleen on kamala olo. Harmitti lähteä pois Viikistä, mutta oli ihana tulla kotiin, täällä kun oli tunnelma muuttunut kylmästä jälleen lämpimäksi ja jaksoi taas hymyillä. Kaikki unohtui, ikävä, riidat ja jopa flunssainen olo. Onnellisuus korjaa kaikki. 

Nyt menen onnellisena nukkumaan ja toivon näkeväni unia H:sta, josta pidän tosi tosi paljon.

Yours truly,

                 Jonna