Hämeenlinnapäivä. Käytiin Keskiaika -markkinoilla, joissa oli muuten ihan mahtavaa. Ostin pirun nätin onnenriimun ja heti kun se oli mun kaulassa voitin arvonnassa ison savituopin ! Se ei enää ikinä poistu mun kaulasta. Ehkä voisin voittaa lotossakin sen kanssa. Kuinkahan mahdollista se olisi ? Tää viikonloppu on ollut yksi kivoimmista. Eilen käveltiin äidin kanssa hurja lenkki, lähes 11 km (minkä takia mun vasemmassa polvessa on nyt rasitusvamma). Oli tosi mahtavaa jutella äidille kaikesta. Välillä tuntuu, kuin ei oltaisi samalla aaltopituudella, en oo koskaan voinut kauhean avoimesti puhua sille mistään, peläten koko ajan ettei se ymmärtäisi tai se suuttuisi etc. Nyt se kaikki oli kauhean kaukaista, oli vain minä, äiti, koira ja metsä, joten pystyin puhumaan vaikka mistä sille. Se oli ihanaa.

Tänään oli taas ahdistusfiilis. Käytiin Hämeenlinnassa äidin serkulla ja siellä oli sen tyttären poikaystävä. Iski ihan kamala ikävä-ahdistus, nii että meinasi ruveta oikeen itkettää. Miksi ihmeessä maailma on niin epäreilu, että mun ja H:n juttu kaatuu omaan mahdottomuuteensa ? Ajattelin jo päässeni hieman siitä yli, (mikä ei tietenkään ole totta/mahdollista) koska se ei ole pyöriny nyt hetkeen mielessä, mutta ei. Tämä vaan vahvistaa mun epäilyksiäni siitä, että olen rakastunut siihen. Pelottava ajatus, mutta ilmeisesti hyvin totta. En tosiaan halunnut näin käyvän, miten meinaan päästä tästä tilanteesta ulos ? Meidän välimatka on liian pitkä mihinkään syvempään, ainakin tällä hetkellä. Voi toisaalta olla, että ajattelen asioita liikaa ja kaikki voisi olla helpompaa jos vain antaisin niiden mennä omalla painollaan. Mutta kun olen kokeillut sitä jo monesti ja aina päätynyt yksin sen jälkeen. Haluisin niin kovasti meidän onnistuvan. En vaan näe sitä juuri nyt mahdolliseksi.

Voi hitsi, oon alkanut vaan valittaa asioistani H:n kanssa. Ei muuta kuin valivali. Harmittaa vaan niin vietävästi, etten näe suurissa tunteissani mitään iloittavaa tällä hetkellä. Ahdistaa ja surettaa, että kaikki on niin epäreilua. Ehkä sitten kun näen sen taas ja saan viettää aikaa sen kanssa alkaa olotilakin muuttua. Toivottavasti.