Huoh, enpä ole kerennyt/jaksanut/viitsinyt päivitellä tapahtumia tänne hetkeen. Nyt päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja selvittää ajatuksia. Ei sillä, tykkään siitä että silloin tällöin ne karkailee ja on niin sekaisin kuin mahdollista, mutta nyt ei enää pysty olemaan. Viimeiset kaksi viikkoa mun pää on ollut kuin kuhiseva ampiaispesä.

Mistähän sitä alottais ? Aivan. H. Olin aika rikki, kun siitä ei yhtäkkiä ei enää kuulunutkaan mitään. Ensin se kertoi, että tykkää musta enemmän kuin kenestäkään muusta, mutta sen jälkeen ei ole kuulunu Herrasta yhtään mitään. Aika paskamaista, täytyy sanoa, mutta minkäs teet. En toisaalta nyt jaksa edes ajatella sitä, sen verran kiukkuinen olen ja täytyy sanoa, että oon unohtanut sen jo aikalailla kokonaan. Joten ei H:sta sen enempää.

Pää syy siihen, miksi ja miten oon päässyt H:sta näin helposti yli, ilman verta vuotavaa sydäntä, on eräs toinen mies. Hän on aivan kuin Täydellinen Mieheni: Komea, vahva ja ihana luonteeltaan. Tunnen olevani turvassa hänen kanssaan. Ehkä toimin hieman nopeasti H:n jälkeen ja mun pitäis antaa itselleni enemmän aikaa parantua sen aiheuttamasta sydän särystä, mutta joku mun sisälläni pakottaa toimimaan K:n kanssa. En ikinä varmaan tule törmäämään kehenkään hänenlaiseen.

Ollaan me K:n kanssa tunnettu jo pitkään ja pitkään meillä on ollut juttuakin. Ei tietenkään mitään isoa tai edes näkyvää, mutta meidän välillä on aina ollut hirveästi sähköä ja jokainen sen kosketus on aina saanut sydämen lyömään. Ja siitä tunteesta sain nauttia pitkään, koska tanssin sen kanssa Wanhat. Silloin se tosin seurusteli, sellaisen sekopäisen tytön kanssa (joka teki mun elämästäni pienimuotoisen helvetin samasta syystä) joten meidän juttu tyssäsi siihen. Sen jälkeen se loukkasi mua tosi pahasti, enkä sit moneen kuukauteen edes puhunut sille. Pari viikkoa sitten, päivä ennen mun synttärijuhlia meidän välinen juttu vihdoin edistyi. Ja nyt K pyörii mun päässä koko ajan. En edes tiedä, tykkäänkö siitä oikeasti vai onko tää vaan sitä hetken huumaa ? Jotenkin on vaikea kuvitella etten tykkäisi siitä, koska se vastaa mun Miesihannettani 100 prosenttisesti. Kuitenkin hermoilen sen kanssa. Se haluisi seurustella mun kanssa, mutta en oo yhtään varma itsestäni. Seurustelu on niin vaikeaa ! Hermoilen valmiiksi jo kaikesta: mitä teen kun se haluaa et tapaan sen vanhemmat, miten esittelen omani sille, miten osaan olla sen kanssa vaan kahden ja entäs jos teen jotain hölmöä, voinko olla sen seurassa täysin oma itseni, mitä jos se odottaa multa enemmän mitä voin sille antaa, entäs jos loukkaan sitä jotenkin ? Etukäteen ajattelu on tyhmää, tiedän, mutta silti nämä ja miljoona muutakin asiaa saa mut hermostumaan. Päällimäisenä mielessä kummittelee kysymys: Osaanko seurustella, ja mitä jos en osaakaan ?

Ja se kun ilmeisesti haluaisi seurustella. En tiedä mitä tehdä.

Onko ideoita ?

Teidän,

                      Jonspa