Tai siis voisi olla, jos olisi ollut jossain eilen illalla. Mutta ei, en ollut. Kotona istumista ja karkkia, siinä eilisillan sisältö. 11 aikaa nukkumaan ja huonot yöunet.

Tämän aamun ruokavalio on ollut vähäinen, vaikka lupasin itselleni ruveta syömään kunnon aamupalaa. Olen tosi laiska pitämään lupauksia itselleni. Muille antamat lupaukset yritän mahdollisimman tarkkaan pitää, mutta itselleni antamat ei, ehei.

Appelsiinimehu. Juon sitä joka aamu, se herättää ihanasti. Sen hieman hapan maku antaa sellaisen potkun joka aamuun, että olen hieman koukkuuntunut siihen. Telkkarista tulee jotain skeidaa politiikka ohjelmaa. Ei millään kiinnostaisi liikkua suihkuun, mutta pakkohan se on. Jokainen lauantaiaamu, arkiaamurutiinit tuntuu ihan kamalilta.

Toinen lasi appelsiinimehua. Suihkun jälkeen mikään muu ei tunnu niin hyvältä. Hiuksista tippuu kylmää vettä niskaan. En näe mitään, joten ensimmäisenä käyn laittamassa linssit silmään. Alan olla kokonaan hereillä, vihdoinkin. Kello alkaa lähennellä puolta yhtätoista, olenpa ajoissa lauantaiaamuna ylhäällä.

Kahvia. Sain itseni irti aamukahvista, mutta nyt huomaan lipsuvani takaisin vanhoihin tapoihin. Huonoihin sellaisiin. Tunnen olevani liian aikuinen, liian täysi-ikäinen. Tälle päivälle suunnitelmissa paljon ajelua ja aikatauluja sumplaillessa menee huomaamatta jo toinenkin kuppi kahvia, mustana, kaksi sokeria.

Kaksi klementiiniä. Usein mulla on aamuisin niin paha olo, ettei syömisestä tule mitään. Nytkin tunnen oloni pahoinvoivaksi, enkä voisi kuvitellakaan syöväni mitään kiinteää. Lupauduin kuskiksi isäpuolelle ja käydä samalla iskällä kahvilla. Aikamoista sahailua, ajattelen, mutta kun Mika maksaa bensat, voin hyvillä mielin ajella hakemaan Roosaa toisesta suunnasta ensin. Toisen klementiinin kuoret jäävät olohuoneen kahvipöydälle, kun puhelin soi taas. Se ei ole tehnyt tänä aamuna muuta kuin soinut.

Tällainen oli tämä aamuni, ihanan leppoisa.